edit. koska sitä aikaa nyt sitten jotenkin yllättäen jostain ilmaantui, oli ihan pakko. ei ihan villahousuja, mutta täyttä villaa kuitenkin.
3.jpg
jouduin siis antautumaan. varsinkin kun sain vielä selvitettyä, miten koko urakasta pääsee ilman silmukkamerkkejä. ei minulla mitään silmukkamerkkejä vastaan ole, mutta liika on aina liikaa, silmukkamerkkien määrässäkin. noro kureyon 124 ja sille kaveriksi 138. ettei käy tylsäksi.
clapotiksen ohje on tuossa välilehdellä soittelemassa, ja lisäyskierrokset on jo kohta tehty. nyt pitää tilata pikaisesti lisää lankaa.. (sohvannurkalta kysyttiin, että miksi taas huivi. vastasin, että maalimassa on niin monta minun tekemätöntä huivia.)

puolikas sukkaparia valmistui ihan vahingossa, ilmeisesti sukkakirjan kanssa nukkuminen (tyynyn alla on parikin) kannattaa. olin henkisesti varautunut viikkokausia kitkuttamiseen. (toisaalta se toinen puolikas on vielä tekemättä.) kuvaukseen kiikutettiin tämä yksinäinen samantien, kun kerta oli hyvä kuvauskeli.

476915.jpg
kärkikavennuksetkin sattuivat ihan nappiin, nyt oli nauhakavennus ihan paikallaan. tulihan tuota kentlemannisukan kanssa harjoiteltua ihan useampikin kerta. meinasi vaan ajatukset karata suoraa paahtaessa, "ei mun jalka voi näin lyhyt olla". no on se.
nyt vielä toinen puolikas sukkaparia.