viimevuotiset halvat talvisaappaat lopettivat toimintansa ilmeisesti sillä samalla hetkellä kun ne kannettiin varastosta yläkertaan. reikä pohjassa, ei mitään mahdollisuuksia paikata. sama tapahtui myös miehen kengille.
adjö vaan. halpakin voi olla huonoa.
tällä hetkellä olen pärjännyt melko mukavasti tohtori martensin kengillä ja samalla olen leikkinyt sAm1xxii uhoavan kanssa. pärjää, jos on sopivankokoiset villasukat kengässä.
onneksi niitä nyt on. sukkia. monet, hyvät, sopivat. hyvä minä! hyvä villasukat!

lapaskuvia olen vaaninut täällä jo usana päivänä. perjantaina oli jo aika lähellä, mutta harmaus oli sitä luokkaa että masennuin kuvaamisen yrittämisestäkin. päivä ei alkanut, ei loppunut enkä herännyt koko valveillaoloaikanani.
loppujenlopuksi päädyin nukkumaan kello 8.
olen tullut siihen tulokseen, että marraskuu ei lopu koskaan, se jatkuu vaan ja muuttuu krooniseksi. 5 viikkoa! joulukalenteriin on matkaa vielä ihan liikaa. tuskaa on lievittänyt piparkakkutaikina, joista  viimeisimmästä eli kolmannesta paketista päätyi jopa pellille asti jokunen. täytyy kyllä huomauttaa, että syöjiä on ollut enemmän kuin allekirjoittanut yksin.
mutta siis lapasia:
1086115.jpg
lapaskuuhun kirjoitinkin näistä pätkän. vasemmalla miehen käpälän kokoiset, ne kosteina reippaasti venytetyt, nykyisin samankokoiset. pirtin kehräämön villaa, silmukoita 52  ja puikot 3puol. taitaa olla jalasjärveltä tämä malli, haavion kirjasta bongattu.
ensi kerralla sitten pidetään mielessä että jokotai sukkapuikoilla tai pyöröllä,
ei molemmilla.
oikealla omat modauksen läpikäyneet naturgarn-huovutetut, joista leikkasin ronskisti saksilla reunasta monta senttiä. kun on lyhyet kädet ja takissa pitkät hihat resorilla niin pakko on jossakin joustaa. ohjetta kurkin ullasta (kuurankukka-lapaset). ja aika söpöstelyt tuli tuohon käpälän päälle, mutta eiköhän sitä tuon verran voi.

jokon viime postaus
saavutti täälläkin kohteensa:
pakko-heti -listalla kiilausta, kyynärpäätekniikkaa ja kärkipaikka vaihtui kerralla. vähän säätämisen, tuumailun, kokeilun ja nettikaupoissa pyörimisen jälkeen päädyin lankaan, jota löytyi vähän omasta kaapistakin ja mitä parasta, samaa värjäyserää vielä kaupan hyllyltäkin.
leegopoliisi offroad-kierroksella muir-vuoristossa.
1086156.jpg
lankana drops alpaca, ja puikkoina messusaaliina kotiin kannetut nelosen pitsiaddit. hyvin toimii. ja jos joku muistaa muka täällä nähneensä samasta langasta pipontekeleen, niin muistaa aivan väärin. silkkaa hallusinaatiota, kohde purettu parempaa tarkoitusta varten. pakko muuten sanoa, että pidän tästä langasta erittäin paljon. kohtuuhintaista, pehmeää, ei liian ohutta ja kelpotavaraa käytössä.

on täällä yhdet melko pienet merinovillasukatkin kohta valmiit, ne on tilattu unisukiksi.  mistähän on poika oppinut moisen villasukat jalassa nukkumisen, hm..
folk knitting in estonia saapui viimein tännekkin, tosin eri kaupasta. voisin seuraavana tilata yhden joululoman tänne pikaisesti, kotiinkuljetuksella.