olen keräämässä aihetodisteita siitä, etten neulo ainoastaan sukkia. olin tuulian taylored sweater-kurssilla. hikipinkolle oli vaikeeta tehdä muistiinpanoja, kuunnella ja neuloa yhtäaikaa. oli se silti ihanaa. suosittelen.

(mies kysy vielä lähtiissä että mitä te siellä kurssilla teette, neulotteko te siellä kilpaa. ei onneksi, olisin hävinnyt ihan sata-nolla.)

viimeisen viikon olen keskittynyt asusteisiin. nimittäin pipoon ja lapasiin.

pipossa näytän jonkinsortin typerykseltä, mutta jos noita pakkasia tulee vielä samaan malliin kuin tässä äsken niin aivan sama.

jonkintyyppinen lapaskirous minulla kuitenkin on. (muistutanko niistä totoro-lapasista, mitä?) luultavasti tiettyä onnistunutta lapasparia kohti pitää tehdä epäonnistuneita myös tietty määrä.  voi olla, että samalla lusimani sairasloma on hieman vaikuttanut asiaan. tätä nykyä elän elämääni ilman
tonsilla palatinoja ja toistaiseksi kylillä käydään jätskiostoksilla saföörin kanssa kun lääkkeissä on kolmiot. (pipon voi siis huoletta vetääkkin korville.)

asusteisiin palajan kuitenkin myöhemmin uudelleen.

joko hämäsin riittävästi? perinteinen joululahjaneulepostaus heti helmikuun alkumetreillä, silvuplee.


sunday swing socks (kristel nyberg /knitty)
lanka: the knitting goddess 4ply merino superwash sock yarn (aika pitkä nimi, sanoisin)
puikot: 2.25


janne-sukat
silmukoita 48, puikot: 3.5

toiset meni äitin jalkaan ja toiset isän. saa arvata kummat!

kerta kiellon päälle:

simple skyp socks
lanka: fleece artist trail socks, väri chocolate
puikot: 2.25

muuta: kaunis, helppo malli. lanka on ihanaa, mutta vähän hikoilutti kun sitä olikin vaan se rapiat 300 metriä. hyvin riitti kuitennii.

ja tosiaan. jos käy niin surkeesti, että en vielä ruuneperkettinäkään pysty syömään kuin jäätelöä, niin voitteko syödä monta perkettitorttua minunkin puolesta? huippuhommalla on myös ranking-lista aiheesta. arvostan!