ja sitähän minun hermoni ovat: heikot. lyhyet ja kitisevät.
kaikki pitkäjänteinen voi olla siis joko erittäin hyvästä tai erittäin huonosta.  täydellisyydentavoittelu yhdistettynä heikkoihin hermoihin voi olla jopa tappava yhdistelmä.
minulle se aiheuttaa yleensä hampaiten kirahtelua sekä lapsien korville sopimattomia sanoja. ja suunnatonta sisäistä aaltomaisesti liikahtelevaa raivoa, jota toistaiseksi olen kuitenkin pystynyt käsittelemään.


nyt voi tietenkin kysyä, että onko järkevää aloittaa kolmen ja puolen kuukauden kutomiskokemuksen jälkeen englanniksi lentoon kaipaavaa huivia.
on tietenkin järkevää. ainakin minun mielestäni.

386681.jpg
aloitin viime vuonna. marras? sain loppuun tammikuun puolessa välin.

kaksi viimeistä viikkoa istuin keinutuolissa ja ei se tuntunut loppuvan koskaan. viimeisen kolmen sentin pituus oli kolme kilometriä. ehkä lankakilometriä olikin, sillä vaippakaupan reilua 100 grammaa merinoa ei yksin riittänyt. kaverina merinolla oli kirpputorilta löydetty kartiolanka, joka näkyy reunuksessa ihan yksinään. samoja sävyjä kuitenkin kuin muukin liukuvärjätty huivi niin ettei pomppaa silmille.
onneksi.

387171.jpg
kuukauden käyttökokemuksella huivi olisi pingotettava uudelleen, mutta ehkä odottelen nämä paukkuvat pakkaset ensin alta pois. vähän karkeahko, ja ajatuksenohut tahi läpikuultava ovat aika kaukana. sellainen tuli kuin pitikin, itseasiassa vähän isompikin. mutta lämmin.
ihan täydellinen siis.